Tukholma 31.1.2017. Tänään varmistui, että Monterron omistama tietotekniikkayritys Lundalogik ostaa RemoteX Technologies -yhtiön. RemoteX Technologies on valittu Dagens Industri -talouslehden Gaselliksi, ja se on voittanut myös Guldmobilen-palkinnon.

Conny Leo Berghald perusti RemoteXin vuonna 2001 ja hän on tähän saakka ollut yhtiön pääomistaja. Muutkin omistajat – heidän joukossaan bisnesenkeli Stefan Oldgren sekä Klas Hillström – aikovat hekin myydä omat osuutensa.

Olemme etsineet laajempia yhteyksiä ja tunnemme äärimmäisen suurta ylpeyttä siitä, että Lundalogik on pannut menestyksemme merkille. Näemme yhtäläisyyksiä sekä yrityskulttuureissamme että teknisissä ratkaisuissamme. Yhdessä voimme luoda laajemman järjestelmän, joka houkuttelee niin nykyisiä kuin tuleviakin asiakkaita ja luo vahvaa kasvupohjaa, kertoo RemoteXin toimitusjohtaja Åsa Holmström.

Lundalogik on asiakkuudenhallinnan eli CRM:n (Customer Relationship Management) alalla Ruotsin markkinajohtaja. Sen liikevaihto on 161 miljoonaa Ruotsin kruunua (n. 17 milj. euroa) ja yrityksen palveluksessa on 180 työntekijää. Kyseessä on Lundalogikin ensimmäinen yritysosto Ruotsissa. Toiminnat yhdistetään toukokuussa uusiin, yhteisiin tiloihin Tukholmassa. Oston myötä Lundalogik vahvistaa osaamistaan mobiiliratkaisujen saralla. Mobiilikäyttöinen kenttäpalvelujen hallintajärjestelmä RemoteX liittyy samalla osaksi Lundalogikin tuotevalikoimaa.

RemoteX tuo mukanaan oivallisen tuotteen ja äärimmäisen paljon osaamista. Yhtiö voisi jo olla kymmenen kertaa isompi, jos sillä olisi ollut ne resurssit, jotka se tulee nyt meidän avullamme saamaan. Yhdessä voimme tarjota erittäin vahvan CRM-ratkaisun mobiiliin, minkä lisäksi saamme samalla huomattavasti tukevamman jalansijan rakennusteollisuus-, energia- ja kiinteistöaloille, sanoo Erik Syrén, Lundalogikin toimitusjohtaja.

RemoteXillä on noin 200 yritysasiakasta ja 5000 käyttäjää. Yhtiö perustettiin vuonna 2001, kun Conny Leo Berghald kehitti mobiilikäyttöisen tiedonkäsittelyjärjestelmän kiinteistöalan tarpeisiin. Vuonna 2006 Dagens Industri -lehti valitsi RemoteXin ns. Gasell-yritykseksi. Sittemmin yhtiö on saanut myös .net awards -ehdokkuuden ja päässyt Deloitte Technology Fast 500 EMEA:n listalle. Vuodesta 2013 lähtien yhtiön kassavirta on ollut positiivinen joka vuosi.

Lundalogikin omistaa vuodesta 2014 lähtien sijoitusyhtiö Monterro. Monterro pitää Lundalogikia tähän mennessä parhaana investointinaan.

 

Lisätietoja:

Erik Syrén, toimitusjohtaja, Lundalogik
Erik.syren@lundalogik.se
+46 707 38 50 72

Åsa Holmström, toimitusjohtaja, RemoteX
asa.holmstrom@remotex.se
+46 708 53 83 83

 

Tietoa Lundalogikista

Lundalogik auttaa pohjoismaisia yrityksiä parantamaan asiakkuudenhallintaansa. Yritys kehittää ja myy digitaalisia Customer Relationship Management -tuotteita asiakassuhteiden kehittämiseen ja hallintaan. Lundalogik perustettiin vuonna 1990 ja yritys työllistää 180 henkilöä. Toimipaikat sijaitsevat Lundissa, Tukholmassa, Göteborgissa, Oslossa, Kööpenhaminassa ja Helsingissä. Lundalogikin asiakkaiden joukossa on kaikenkokoisia toimijoita yhdenmiehen yrityksistä suuriin organisaatioihin. Lue lisää osoitteesta www.lundalogik.fi

Tietoa RemoteX Technologiesista

RemoteX Technologies on Ruotsin johtavia ohjelmistoyrityksiä, joka tarjoaa Ruotsin suosituimman alustan työmääräysten, aikaraporttien ja materiaalihankintojen hallintaan. Yhtiö perustettiin vuonna 2001 ja sen työntekijöiden määrä on nykyisin 15 henkilöä. RemoteX Technologiesilla on asiakkaita etenkin kiinteistö- ja asuntoalalla, teknisen hallinnon alalla, konealalla, sähkö-, lvi- ja rakennuspalvelualalla, energia-alalla sekä kuntasektorilla. Lue lisää osoitteesta www.remotex.se